Kilpailun säännöt ja kulku 2024
 
1. Kilpailu on tarkoitettu nimensä mukaan amatöörilaulajille. Et voi osallistua kilpailuun jos sinulla on taustaa esimerkiksi oman bändin solistina, olet tehnyt julkisia keikkoja, olet ohjelmatoimiston listoilla tai sinulla on voimassaoleva levytyssopimus. Erinäisissä laulukilpailuissa tapahtuvat esiintymiset bändin solistina eivät ole keikkoja. 
 
2. Miehet ja naiset kilpailevat eri sarjoissa. Lisäksi sarjat ovat jaettu kolmeen ikäryhmään. 18-34-vuotiaat, 35-54-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat kilpailevat omissa ikäsarjoissaan. Kilpailun alaikäraja on täten 18 vuotta.
 
3. Alkukarsintoja järjestetään ympäri Suomen joulukuun loppuun asti 2023. Alkukarsintaan ilmoittaudutaan paikan päällä. Alkukarsinnoissa kilpailijat laulavat niiden listojen mukaan jotka ravintolalla/kilpailun juontavalla juontajalla on käytössä.
 
4. Alkukarsintojen parhaat laulajat saavat loka-marraskuun vaihteessa kutsun oman alueensa semifinaaliin joka järjestetään tammikuussa 2024. 
 
5. Finaali järjestetään 9.-10.3.2024 Viking Gracella. Kilpailija ilmoittautuu finaaliin ja hoitaa matkavarauksensa DT Events Oy:n ohjeiden mukaan.
 
6. DT Events Oy sitoutuu julkaisemaan kappalelistat vasta semifinalisteille ja finalisteille. Alkukarsinnoissa kilpailija valitsee kappaleet paikan päällä. Genrellä ja esityskielellä ei ole merkitystä.
 
7. Kilpailja itse vastaa matka-ja majoituskustannuksistaan kilpailun aikana.
 
8. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.